Kuka pelkää piikkejä?

Tuuli törmäsi kaupungilla sattumalta rakkaaseen äitiini. En ole varma mistä kaikesta he keskustelivat, mutta ainakin äiti oli ilmaissut huolensa matkaamme liittyvistä terveysriskeistä. Tarkemmin ottaen hän oli pyytänyt Tuulia patistamaan minua vihdoin ottamaan A-hepatiittirokotuksen tehosteosan.

Ensimmäisen osan rokotusta otin pari vuotta sitten ennen Aasian matkaamme. Tuulin - tai siis äidin - kehotuksesta soitin aikaisemmin päivällä YTHS:lle tehtävänäni selvittää, olisiko tehoste mahdollista piikittää vielä näin kahden vuoden kuluttua (suositeltu aika on puoli vuotta).

Aloitin puhelun toteamalla, että "Pitäisi taas hoitaa A-hepatiittisuoja kuntoon kun olen lähdössä pidemmäksi aikaa ulkomaille. Vaikka eipä tuo Etelä- ja Väli-Amerikka taida olla mitään varsinaista riskialuetta..." Riskianalyysini perustui lähinnä haluun kuulostaa siltä, että tiedän asiasta jotain.

Hoitaja oli asiasta (kuten arvata saattaa) aivan eri mieltä ja selvitti perinpohjaisesti, että alue, johon olemme matkustamassa nimen omaan on riskivyöhykettä. Eikä ainoastaan A- vaan myös B-hepatiitin, keltakuumeen, dengue-kuumeen ja ehkä parin muunkin taudin, joita en nyt tähän hätään muista. Niin, ja lisäksi suurimmat riskit tietysti liittyvät raakaan lihaan ja likaiseen veteen, eivät tartuntatauteihin.

Päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että käyn ottamassa tehosteosan yhteydessä myös B-hepatiittirokotuksen (otetaan kahdessa osassa) ja mahdollisesti myöhemmin myös piikin keltakuumetta vastaan. Sitä esiintyy tietyillä alueilla Perussa, ja rajojen ylittäminen saattaa kuulemma olla hankalaa ilman rokotustodistusta. Lisäksi sain ohjeet pukeutua suojaaviin, pitkiin vaatteisiin (tätä neuvoa en ajatellut noudattaa) sekä käyttää ahkerasti hyttyskarkotetta (aion noudattaa), koska dengue-kuumeen torjuntaan ei muita keinoja löydy.

Keltakuumerokotuksia tykittää YTHS:ssä kuulemma vain kaksi ihmistä, ja heille on lähemmäs kuukauden jono, joten jos piikin haluaa, kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin (rokotus pitää ottaa vähintään 10 päivää ennen tautialueelle matkustamista).

Piikikästä loppuvuotta, kanssamatkustajat!

Kaivaten leipää, ruusuja, aurinkoa ja vapautta.

Jep,

näistä otsikossa mainituista asioista erityisesti aurinkoa kaipaan. Unohdan joka vuosi, miten pimeä syksy oikeastaan on. Ja joka vuosi se pimeys yllättää. Vallitseva väri on ollut harmaa jo päiviä. Tummanharmaa ja tihkuinen. Piristyä voi ainoastaan ajattelemalla matkaa. Auttaneeko sekään enää.

Kerron hassun jutun. Ne piristää aina. Olin yksi päivä kapakassa, se oli ehkä samana iltana kun olin ostanut lentoliput. Menin yhtäkkiä sekaisin (kolmen oluen jälkeen), ja luulin että olimme tehneet suuren virheen. Tarkoituksemme on lentää Perusta Panamaan, mennä sieltä bussilla Costa Ricaan ja lentää Costa Rican pääkaupungista San Josesta Havannaan. Muistin yhtäkkiä, että saatoimmekin ostaa vahingossa lennot Puerto Ricon pääkaupungista San Juanista Havannaan. Puerto Rico on saarivaltio Dominikaanisen tasavallan vieressä, eli sinne ei välttämättä pääsisi bussilla Panamasta... Onneksi –ennen kuin ehdin hätääntyä kovasti- minulle kerrottiin, että lennot ovat oikeasta paikasta. Hieman sain kyllä pilkkaa osakseni. What can I say. Kyllä ne maat nyt menee keneltä tahansa sekaisin

Ja sivuhuomautuksena, ennen kuin pilkka huonosta maantieteellisestä osaamisestani jatkuu, eräs matkaseurueestamme sekoitti keskenään Panaman ja Costa Rican. Ja ne eivät edes kuulosta samalta. (Ei liene paras hetki mainita, että saatoin joskus innoissani puhua St. Dominad ja Tribigosta yrittäessäni puhua jostain aivan muusta. Juu. Ei jatketa siitä.)

Olen muuten katsellut viime aikoina paljon Prison Breakin kolmosseasonia. Sen keskeinen tapahtumapaikka on Panama ja erityisesti Panama city. Kaupunki on alkanut kuumottaa mua vähän. Pilvenpiirtäjiä. Ah. Saa nähdä löytyisikö Singaporelle vihdoin kilpailija mun sydämessä. En tosin usko sitä, ainakaan vielä. Oli se vaan niin kova.

Liisa

Vaihtoehtovillasukat

Pikainen moi Torkkelinmäeltä!

Ensiksi hieman inspiraatiota niille, joiden varpaita palelee. Kuvassa on Etelä-Kiinan meri ja erityisesti Siaminlahti, mutta uskokaa mua kun sanon, että Karibianmeri on vielä ihanampi. Vielä turkoosimpi ja lämpimämpi.

Kiinnostuneet löytävät lisäksi muutaman kuvan Panamasta sekä Costa Ricasta Lonely Planetin sivuilta.

Eipä tässä kai sen kummempaa. Töissä on ankeaa ja kotona sotkuista. Arki. Onneksi sitä pääsee välillä karkuun. Sen jälkeen voi päästä myös velkavankeuteen: terkut vaan Kelalle.

Tuuli

Iguaanien etuajo-oikeus

Cool,

Tänään matkallelähtöön on tasan kolme kuukautta. Aika tuntuu matelevan. Osasyynä ajan pysähtymiseen on kyllä tämä periodiväliviikko joka on muka pyhitetty opiskelulle, mutta todellisuudessa on silkkaa laiskottelua ja laiskottelusta ahdistumista.

En voi tosin sanoa, etten olisi saanut mitään aikaiseksi. Siivosin tässä yksi päivä. Siivotessani eteistä löysin lattialla lojuvasta postikasasta lentolippumme. Se oli hieno kokemus. (Sivuhuomatuksena: en kyllä tiedä, mitä ajattelimme silloin Kilroylla kun sovimme, että liput voi lähettää mulle. Mulla kun on tapana jättää posti lojumaan eteisen lattialle loputtomaksi aikaa. Eteisen lattia on mun postin loppusijoituspaikka. Vähän niinkuin pakastin on loppusijoituspaikka sellaisille leiville, jotka on menossa vanhaksi ja joita ei kuitenkaan raaski heittää roskiin, koska tuntuu pahalta heittää ruokaa pois. Sitten lopulta kun joskus vuosien päästä muuttaa isompaan asuntoon ja sen vuoksi siivoaa pakastinta, sieltä löytyy jokunen sata puolikasta leipää.)

Palatakseni niihin lentolippuihin... Löysin ne tosiaan siitä eteisen lattialta ja aloin välittömästi unelmoida Cayman-saarista. Katselin Lonely Planetista, että sinne lentää kolme lentoyhtiötä: Aerocaribbean, Air Jamaica ja Cayman Airways. Näistä kolmesta Air Jamaica kuulostaa niin pelottavalta, että hylkäsin sen miltei saman tien. (Pienellä googlettamisella selvisi myös, että Air Jamaican Havannasta lähtevät lennot pitää varata paikanpäältä.) Cayman Airways puolestaan lentää käsittääkseni vain isoista jenkkikaupungeista. Jäljelle jäi siis Aerocaribbean, jonka nettisivuissa on jotain häikkää. Hämmentävää. Löysin sieltä kuitenkin hinnaston. Havana-Grand Cayman-lento näyttää maksavan 225 dollaria. Espanjantaitoni ei valitettavasti ole niin hyvä, että ymmärtäisin onko tuo edestakainen lento.

No joo. Yksi juttu vielä Cayman-saarista, sitten lupaan jättää ne rauhaan. Little Caymanilla on ilmeisesti huomattavasti enemmän iguaaneja kuin ihmisiä. Seuraa lainaus LP:stä: As your twin-prop plane swoops down over the vivid turquoise sea and onto the grass landing strip of the tiny airport, you´ll know that you have arrived at one of the Caribbean´s most unspoiled and untrammeled destinations, a place where drivers are reminded that “Iguanas Have the Right of Way”.

Voinen lohduttautua sillä, etten edes erityisemmin pidä liskoista.

Liisa

Manaña

Hola!

Viiden juopon päiväkirja tosiaankin... Kommenttina ihmettelyyn aikaisesta matkablogin aloittamisesta tahtoisin todeta, että mielestäni iso osa matkaa on sen fiilistely etukäteen. Fiilistely auttaa esimerkiksi silloin, kun on herännyt kello 0600 töihin, kahvi on loppu, ulkona on pilkkopimeää, kengät kastuu työmatkalla ja on pirun kylmä. Silloin kun kävelee sattumalta kaukomatkatoimiston ohi tai näkee bussin kyljessä uuden Cuba-nimisen yökerhon mainoksen ja muistaa, ettei ole enää kuin 3 kuukautta ja kaksi päivää siihen, ettei tarvitse käyttää sukkahousuja, voi olla todella onnellinen.

Erinomaisen iloista on myös ostaa aurinkorasvaa joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Tai nauhoittaa kännykkään uusi vastaajaviesti: ”Liisa tässä moi. En voi juuri nyt vastata puhelimeen, koska olen paratiisirannalla. Jätä viesti, jos tahdot. Kuuntelen sen ehkä kahden kuukauden kuluttua. Tataa.” (Tosin mulle usein käy niin, että unohdan vaihtaa sen viestin palattuani kotiin ja lopulta - oltuani neljä kuukautta Suomessa - äitini jättää vastaajan närkästyneen viestin: ”Liisa. Et ole enää Miamissa. Vaihda viestisi. Ja soita äidille!”

Kun kerron matkasta kavereilleni, monet ihmettelevät ensimmäisenä mistä oikein saimme tämän idean. No. Siitä lienee syyttäminen Tuulia. Se oli muistaakseni keväällä 2006, tarkalleen sinä päivänä kun Bangkokin koneemme laskeutui Helsinki-Vantaalle. Olimme (=minä, Tuuli, Arho, Erno ja Tuomo) viettäneet viisi viikkoa Aasiassa ja palaamassa kotiin rähjäisinä ja ruskettuneina. Sillä hetkellä kun koneen pyörät osuivat kiitotiehen, Tuulille iski matkakuume.

Alunperin kohteenamme oli Karibia. Otimme Tuulin kanssa hieman olutta eräänä elokuisena päivänä ja haaveilimme Karibianmerestä. Otimme hieman lisää olutta ja haaveilimme Kuubasta. Sen jälkeen Cayman-saarista. Sitten hieman rommista ja sikareista. Päätimme lähteä matkaan, maksoi mitä maksoi. Tämän jälkeen soitimme Lauralle. Laura ei vastannut, joten jätimme hänelle kaksi viestiä. Niistä ensimmäinen kuului: ”Laura. Senkin homonaama. Mikset vastaa?” Ja jälkimmäinen: ”Vastaa ****a!” Kuuleman mukaan Laura oli ilahtunut viesteistämme niin paljon, että päätti soittaa heti takaisin. Laura lupasi lähteä mukaan reissuun – kunhan kävisimme myös Perussa. Sehän sopi. Minä tahdoin luontevastikin käydä Urugayssa koska se kuulostaa niin hassulta. U-R-gay. Ehe. Matkaseurueeseen saatiin vielä Erno sekä Tuomo. Porukka oli valmis.

Nyt pitäisi vielä säästää hieman rahaa, löytää joku kastelemaan kukkia ja tehdä ahkerasti tenttejä, että voi sitten lomailla hyvällä omallatunnolla. Hmm. Ensimmäisessä viestissämme tähän blogiin taidettiin jo mainita, miten ahkeria ja aikaansaavia olemme. Juu.

Ehkä sitten huomenna. La manaña. Se kuulostaa kivalta.

Liisa

käbni?

Onko järkeä ryhtyä kirjoittamaan matkablogia kolme kuukautta ennen matkalle lähtöä? - No ei tietenkään.

Mutta onhan tässä silti paljonkin järkeä. Koska matkastamme tulee epäilemättä taukoamatonta juopottelua ja kaikki mainitsemisen aiheiset tapahtumat tulevat varmasti toteutumaan vähintään kahden promillen humalassa, voidaan kai tunnustaa, että tämä on viiden juopon päiväkirja.

Siksi tämäkin entry, käbni on päällä.

Loppu.

El Culli

Hei!

Olkaa tyytyväisiä. Blogin nimeksi oli vähällä tulla culli. Tuplaällällä.

Joku sanoi, että matkablogia ei voi aloittaa kolmea kuukautta ennen matkallelähtöä. Joku oli väärässä.

Liisalla ja Lauralla on krapula. Siitä saattaa tulla matkan kantava teema. Teemaan liittyvät myös otsikossa mainitut lime ja rommi.

Ai niin: Liisa muisti, että voisi ehkä mainita, keitä on lähdössä matkalle ja mille matkalle. Tosiaan, blogi on matkablogi, ennen, aikana ja jälkeen. Ja me olemme reippaat ja urheat (= vetelehtijät, saamattomat, laiskotteluun taipuvaiset, helposti innostuvat ja täydellisen vastuuntunnottomat) matkalaiset: Tuuli, Liisa, Laura, Erno ja Tuomo.

Matkalle lähdetään 25.1.2008. Paluupäivämäärää ei kukaan muista, ehkä 11. tai 12.3. tai jotain niillä main. Matkustamme Etelä-Amerikassa, kahdeksassa tai yhdeksässä maassa (riippuu siitä, paljonko lennot Cayman-saarille maksavat. Liisa on unelmoinut Cayman-saarista niin kauan kuin on lukenut Grishamin dekkareita). Käymme Argentiinassa, Uruguayssa, Chilessä, Perussa, Panamassa, Costa Ricassa ja Kuubassa. Lennot on ostettu ja maksettu, laina ei.

Kiitos äidit ja isät, pankit, Kela ja työnantajat. (Laura haluaa merkitä pöytäkirjaan, että hänen vanhempansa eivät vielä ole osallistuneet kustannuksiin.)

Kippis, tai kippis, kuten eteläamerikkalaiset sanovat!

Laura, Liisa ja Tuuli (Erno kannustaa sohvalta)