Manaña

Hola!

Viiden juopon päiväkirja tosiaankin... Kommenttina ihmettelyyn aikaisesta matkablogin aloittamisesta tahtoisin todeta, että mielestäni iso osa matkaa on sen fiilistely etukäteen. Fiilistely auttaa esimerkiksi silloin, kun on herännyt kello 0600 töihin, kahvi on loppu, ulkona on pilkkopimeää, kengät kastuu työmatkalla ja on pirun kylmä. Silloin kun kävelee sattumalta kaukomatkatoimiston ohi tai näkee bussin kyljessä uuden Cuba-nimisen yökerhon mainoksen ja muistaa, ettei ole enää kuin 3 kuukautta ja kaksi päivää siihen, ettei tarvitse käyttää sukkahousuja, voi olla todella onnellinen.

Erinomaisen iloista on myös ostaa aurinkorasvaa joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Tai nauhoittaa kännykkään uusi vastaajaviesti: ”Liisa tässä moi. En voi juuri nyt vastata puhelimeen, koska olen paratiisirannalla. Jätä viesti, jos tahdot. Kuuntelen sen ehkä kahden kuukauden kuluttua. Tataa.” (Tosin mulle usein käy niin, että unohdan vaihtaa sen viestin palattuani kotiin ja lopulta - oltuani neljä kuukautta Suomessa - äitini jättää vastaajan närkästyneen viestin: ”Liisa. Et ole enää Miamissa. Vaihda viestisi. Ja soita äidille!”

Kun kerron matkasta kavereilleni, monet ihmettelevät ensimmäisenä mistä oikein saimme tämän idean. No. Siitä lienee syyttäminen Tuulia. Se oli muistaakseni keväällä 2006, tarkalleen sinä päivänä kun Bangkokin koneemme laskeutui Helsinki-Vantaalle. Olimme (=minä, Tuuli, Arho, Erno ja Tuomo) viettäneet viisi viikkoa Aasiassa ja palaamassa kotiin rähjäisinä ja ruskettuneina. Sillä hetkellä kun koneen pyörät osuivat kiitotiehen, Tuulille iski matkakuume.

Alunperin kohteenamme oli Karibia. Otimme Tuulin kanssa hieman olutta eräänä elokuisena päivänä ja haaveilimme Karibianmerestä. Otimme hieman lisää olutta ja haaveilimme Kuubasta. Sen jälkeen Cayman-saarista. Sitten hieman rommista ja sikareista. Päätimme lähteä matkaan, maksoi mitä maksoi. Tämän jälkeen soitimme Lauralle. Laura ei vastannut, joten jätimme hänelle kaksi viestiä. Niistä ensimmäinen kuului: ”Laura. Senkin homonaama. Mikset vastaa?” Ja jälkimmäinen: ”Vastaa ****a!” Kuuleman mukaan Laura oli ilahtunut viesteistämme niin paljon, että päätti soittaa heti takaisin. Laura lupasi lähteä mukaan reissuun – kunhan kävisimme myös Perussa. Sehän sopi. Minä tahdoin luontevastikin käydä Urugayssa koska se kuulostaa niin hassulta. U-R-gay. Ehe. Matkaseurueeseen saatiin vielä Erno sekä Tuomo. Porukka oli valmis.

Nyt pitäisi vielä säästää hieman rahaa, löytää joku kastelemaan kukkia ja tehdä ahkerasti tenttejä, että voi sitten lomailla hyvällä omallatunnolla. Hmm. Ensimmäisessä viestissämme tähän blogiin taidettiin jo mainita, miten ahkeria ja aikaansaavia olemme. Juu.

Ehkä sitten huomenna. La manaña. Se kuulostaa kivalta.

Liisa