Erno makaa sängyssä ja on ihan ankea. Se vain lukee lehteä eikä ole kiinnostunut mistään tärkeästä. Mulla on matkakuume, hermostuttaa, jännittää. Heräsin jo puoli kymmenen maissa, ennen kellonsoittoa, ja olen siitä lähtien miettinyt kaikenlaista.
Kuten esimerkiksi sitä, että Perussa, Andeilla, on kylmä ja sataa. Kannattaako mun ottaa paksumpi ja painavampi ulkoilutakki (joka edustaa mulle kaikkea hyvää ja kaunista) vai käytännöllinen ja kevyt mutta ah niin ruma kuoriasu. Tiedän vastauksen, mutta HALUAN sen ihanan sinisen ulkoilutakkini.
Tai sitä, lähteekö Tuomo matkaan. Tuomolla on jalka kipeä, eikä ole ollenkaan varmaa, pääseekö Tuomo lähtemään. Haluaisin, että se tulisi mukaan.
Tai sitä, millaiset snorklausmahdollisuudet Panamassa ja Costa Ricassa on. Onkohan siellä kivoja rantabaareja? Mitenköhän mä laittaisin tukan, ettei se menisi silmille snorklatessa? Tarvitsenko uudet aurinkosuojatuotteet hiuksille?
Lyhyesti ja ytimekkäästi: mua jännittää. Mutta ihan parasta on silti se, kun lähtöpäivänä tulee lentokentälle, ja kansainvälisellä puolella tajuaa, että on oikeasti lähdössä. Eikä siihen ole enää kuin 2 kuukautta ja 8 päivää!
Tuuli
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti