Vuff!

Koirat.

Buenos Airesin hostellin aulassa juoksi ensimmäisenä vastaan Mora. Pörröinen, musta, iso paimenkoiran näköinen karvakasa.

Toisinaan se nukkui seinän sisällä olevassa pienessä reiässä, jossa meni putkia ja sähköjohtoja. Sinne se ahtoi itsensä ja tarkkaili ohikulkijoita. Kolossa oli varmaan viileää. Yleensä se kuitenkin päivysti aulan vieressä käytävällä, mistä sillä oli näköyhteys omistajaan, ulko-ovelle ja sisäpihan patiolle.

Mora jäi Casa Esmeraldaan ilahduttamaan seuraavia matkailijoita. Minulle jäi kasa valokuvia ja muisto Moran pehmoisesta mustasta turvasta.

Yksi kulkukoira oli Buenos Airesissa tavannut kohtalonsa junaradalla. Parinkymmenen metrin päässä tasoristeyksestä makasi kiskoilla suurehko mytty. Koira oli varmaan koko ikänsä juossut radan yli ja taas takaisin, mutta kerran oli juna nopeampi. Sillä tavalla kai kulkukoirat kuolevat.

Mendozassa rafting-retkemme tukikohdassa juoksi pikkuinen rottweilerin pentu. Sen korvanpäät lerputtivat, kun se poukkoili vauhdilla sinne tänne terassin tuolien seassa. Välillä se ajoi takaa perhoskoiraa, joka ei selvästikään ollut ihan varma, halusiko leikkiä vai ei. Ja yhtäkkiä, kesken leikin, pentu väsähti täysin, niin kuin koiranpennuilla on tapana, ja nukahti sekunnissa omistajansa jalkoihin.

Santiagossa, Chilessä, on oikeita kulkukoirien laumoja. Päivisin ne makoilevat siellä täällä varjossa, mutta illalla ne olivat liikkeellä.





Palasimme ravintolasta, oli jo pimeää. Vilkkaasti liikennöidyn nelikaistaisen tien reunalla, suojatien kohdalla, istui yksin kaunis musta labdadorinnoutaja. Autoja ei tullut, ja muutama jalankulkija lähti ylittämään suojatietä päin punaisia valoja. Koira istui paikallaan. Kun valot vaihtuivat vihreiksi, olisin voinut vannoa, että koira vilkaisi liikennevalotolppaa ja ylitti sitten kadun siivosti.

Kaistojen välissä olevalla viheralueella toinen koira, edellisen kaveri kai, puolestaan harrasti extreme-urheilua. Minä huusin ja pelästyin, kun se säntäsi haukkuen ajoradalle suoraan päin ohi kiitäviä autoja, räksytti ja yritti purra niiden renkaita. Koira lopetti vasta, kun autoja ei enää tullut.

Silloin se musta labdadorinnoutaja ylitti taas kadun, reippaasti, vihreillä valoilla. Ja me sen mukana.