Kippis!

Hulluutta ja mahtavaa! On taas tullut pikkujouluaika. Tällä viikolla pitäisi jaksaa kolmiin juhliin. Juhlaputki alkaa tänään Kannun pikkujoulusitsitseillä. Menen sinne edustamaan Lauran kanssa salanimillä Urpo ja Daiju. Perinne kantaa jo vuodesta 2005. (Viime vuosi tosin jäi väliin, mutta sitä voi selittää sillä, että vuonna 2005 juhlimme huolella...) Voitte vain arvata kumpi meistä on - Lauraa lainatakseni - iso U (ei Kekkonen) ja kumpi on iso D (ei Danny!).

Perjantaina läikähtää Stigman pikkujouluissa, tai pikkujuluissa, kuten niitä jostain käsittämättömästä syystä nykyisin kutsutaan. Viimeksi, kun olin Stigman pikkujouluissa, fuksit esittivät näytelmän, jossa myös minä olin yksi henkilöhahmoista. Näytelmässä käytiin läpi fuksien syksyn tapahtumia ja miltei joka kohtauksen välissä minua esittävä hahmo käveli lavan poikki Koskenkorvapullo kädessään ja sanoi jonkin vakiorepliikeistäni, kuten: ”Hulluutta!”, ”Mahtavaa!” tai ”Onnenpäivä!”. Saa nähdä, mitä tämän vuoden fuksit ovat keksineet. Tuskin kuitenkaan mitään, joka vie edellämainitun näytelmän paikkaa sydämestäni. Ah. Olen, kuten isoveljeni Esa on kirjailija Jani Saxellin mukaan, ”kaikesta saamastaan huomiosta tohkeissaan oleva lihapulla.”

Lauantaiksi kutsu kävi työkaverini luokse Vuosaareen. Saa nähdä, millä mielellä jaksan taapertaa sinne, koska Vuosaaren metroasemalta juhlapaikkaan on ainakin 15 minuutin kävelymatka. Laiskottaa jo valmiiksi.

Kun selviän tästä viikosta, ei helpotusta ole heti luvassa. Ensi viikolla risteilen Tallinnaan ja lauantaina on luvassa mitä ilmeisemmin ”firman pikkujoulut”. Viimeksimainitusta ei parane puhua enempää.

Erityisen onnellista tässä on se, että kun pikkujouluaika ja uudenvuodenjuhlat ovat ohitse, pääsemme seitsemäksi viikoksi turvaan maailmalle. Maksani kiittää ja kumartaa!

Liisa